Äijäpeli kiittää ja kumartaa!

Monet näköjään ehtivät luulla Äijäpelin päättyneen jo edelliseen kirjoitukseen. Eihän nyt sentään – tänään oli vielä pelipäivä.

Äijät ovat pysyneet koko Äijäpelin ajan terveinä, mutta nyt: tänään piti juhlia pienemmän äijän 3 v. -synttäreitä. Pienemmälle äijälle tuli kuitenkin kuumetta ja kemut tältä erää peruuntuivat.

Muutama synttärilahja on kuitenkin ehtinyt tulla postin välityksellä. Suuret kiitokset Määtän perheelle ”täsmälahjasta” ja erityiskiitos Elsille oivaltavasta lahjasta! Molemmat paketit olivat oikein mieluisia.

On tullut tavaksi tehdä pienemmälle äijälle laulu jokaiselle vuodelle. Niiden ideana on tallentaa ääninäytteitä hänestä kunkin ikäisenä. Laulujen teknisestä toteutuksesta ja pääosin soittamisesta on vastannut pienemmän äijän velipoika Joonas. Hänen ääntään on mahdollista kuulla myös taustakuorosta yhdessä Susanna-siskon kanssa. Tässä uunituoreen tänään valmistuneen laulun lisäksi koko sarja!

Äijäpeli siis päättyy tähän. Isomman äijän on aika palata töihinsä ja pienemmällä äijällä alkaa perhepäivähoito. Peli sujui paljon odotettua paremmin ja äijät ovat saaneet viettää paljon yhteistä aikaa. Itkubarometristakin äijät luopuivat jo ajat sitten – mitäpä sitä tyhjää laskeskelemaan.

Isompi äijä on oppinut Äijäpelin aikana yhden uuden sanan: tasotusvapaa. Hän ei ollut aiemmin tällaisesta vapaasta tietoinen, mutta se on hänen ymmärryksensä mukaan käytössä hänen kaltaisillaan ”lastenhoidon ammattilaisilla”. Se tarkoittaa hänen tulkintansa mukaan omaa aikaa sen jälkeen, kun on hetken hoitanut lasta. Isompi äijä on myös oppinut hyvin (lue: päivittäin) käyttämään tasotusvapaita ja pyrkii saamaan ne jatkossa käyttöön myös omalla työpaikallaan.

Pari tavoitetta jäi Äijäpelissä toteutumatta.

  1. Länsimetro
    Se ei sitten ehtinyt valmistua. Äijät olisivat tietenkin olleet sen matkassa heti ensimmäisenä päivänä. Kauankohan sen käyttöönottoon vielä menee aikaa: ehtisiköhän sitä uudelle hoitovapaalle…
  2. Isomman äijän painonpudotus
    Se ei sitten toteutunut. Isommalla äijällähän oli henkilökohtaisena tavoitteena painon pudottaminen Äijäpelin aikana ½ kiloa/viikko. Tämä tarkoittaa, että tämä projekti käynnistyy uudelleen: tänään jo pyöräiltiin yli 10 km.

Äijät ovat nauttineet (lähes) joka hetkestä ja dokumentoineet seikkailujaan lähinnä itseään varten. He tietävät kuitenkin teistä monien seuranneen heidän matkaansa säännöllisesti. Paljon herkullisia tapahtumia on jäänyt kertomatta, kuten esimerkiksi se kun…

…äijät saivat valoshow’n jääkiekkopeliin.

…äijät kävivät koripallomatsissa (pienemmmän äijän velipoika oranssin joukkueen numero 32).

…äijät kokosivat IKEAn pöydän.

…äijät olivat syystalkoissa.

…äijät tapasivat Mimmi-lehmän ja variksen (kerrankin vakava kuva pienemmästä äijästä – kyllä jännitti!).

…äijät tarjosivat hiirtä naapurin kissalle.

…äijät kävivät pirtelöllä.

Äijät haluavat kiittää teitä kaikkia, jotka ovat seuranneet heidän matkaansa! He arvostavat jokaista kertaa, kun olet lukenut, tykännyt tai kommentoinut Äijäpeliä – saaduista sydämistä äijät ovat olleet ihan haltioissaan.

Suuri kiitos ja syvä kumarrus!

Matka jatkuu…

Maailman paras äiti ja vaimo!

Perheen äidistä Äijäpelissä ei ole paljoa kerrottu – koska kyseessä on ollut enemmän äijien peli.

Hän on upea nainen: kaunis ja hehkuva, lääkärin lausunnon mukaan myös ”nuori ja terve”!

Äijät ovat ylpeitä, kiitollisia ja onnellisia saadessaan kutsua häntä äidikseen ja vaimokseen – maailman parhaaksi molemmille äijille!

Pirjolle: https://www.dropbox.com/s/sb6deldlllpy7cr/pirjo_master.wav?dl=0

Viimeinen viikko

Tänään alkoi Äijäpelin viimeinen viikko. Aika on kulunut todella nopeasti…

Kun katsoo äijien kalenteria alkaneelle viikolle, se näyttää lähes yhtä täydeltä kuin isomman, vyötärönympärykseltään turhankin ison, äijän kalenteri töissä.

  • MAANANTAI
    • Hoitopaikkaan tutustuminen
    • Neuvola (pienemmän äijän)
  • TIISTAI
    • Valokuvaus
    • Nalle-retkilaukku -esitys
    • Iltaharrastus (isomman äijän)
  • KESKIVIIKKO
    • Hoitopaikkaan tutustuminen
    • Suuhygienisti (pienemmän äijän)
  • TORSTAI
    • Mimmi-lehmä ja varis -esitys
  • PERJANTAI
    • Hoitopaikkaan tutustuminen

Kun katsoo sääennustetta, huomaa että on SUOMI SATAa -juhlavuosi.

Espoon armottomissa olosuhteissa on syntymässä jopa satamisen Suomen ennätys (https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005401083.html?ref=rss). Onneksi äijät osaavat ottaa tästäkin ilon irti.

 

Maailman paras kirjasto!

Äijät ovat huomanneet, että meillä suomalaisilla, on maailman parhaat kirjastopalvelut käytössään!

Kirjastot ovat tehneet jo vuosikausia yhteistyötä yli hallinnollisten organisaatio-, maa- ja kuntarajojen. Näin on syntynyt vahva kirjastoverkko, jonka kautta äijät voivat kätevästi saada kotikirjastoonsa minkä julkaisun vain mistä päin maailmaa tahansa. Kirjastojen kokoelmat ovat todella monipuoliset: painettujen kirjojen lisäksi sieltä löytyy vaikka mitä: eKirjoja, lehtiä, äänikirjoja, musiikkia, pelejä ja vaikkapa kävelysauvoja – kerrassaan upeaa palvelua!

Kirjastot ovat pysyneet myös teknisesti kehityksessä hyvin mukana ja tarjoavat nykyään äijille erittäin moderneja palveluja. Kirjastojen verkkopalvelut ovat vertaansa vailla: isomman äijän puhelimesta löytyy mm. ”Taskukirjasto”-sovellus, jonka avulla voi vaikkapa tarkistaa tai uusia lainansa sekä ”Paikasto”-sovellus, jonka avulla näkee kätevästi mistä päin haluttu teos löytyy Sellon kirjaston pohjakartan mukaisesti. Netissä jokaisella kirjastolla on verkkokirjasto, joka tarjoaa monista muista hakupalveluista poiketen erittäin luotettavaa tietoa. Kun kirjastolla on asiaa, äijät saavat viestit kätevästi sähköpostilla tai tekstiviestillä – kerrassaan upeaa palvelua!

Kirjastot ovat myös tilana aivan mainiot. Sinne voi mennä, vaikka lukeminen ei kiinnostaisikaan. Äijätkin ovat käyneet kirjastossa monta kertaa leikkimässä. Kirjastot järjestävät myös satutunteja ja monenlaista muuta toimintaa. Äijät voivat myös mennä omaan lähikirjastoonsa aamulla tai illalla omatoimisesti, vaikka siellä ei ole edes henkilökuntaa paikalla – kerrassaan upeaa palvelua!

Ja erinomainen asiahan on kirjastojen maksuttomuus, joka takaa palvelujen yhdenvertaisuuden varallisuudesta riippumatta. Uuden kirjastolain myötä lainaamisen lisäksi myös aineiston varaaminen on kirjastoissa nyt maksutonta. Kirjastot tukevat mitä parhaiten monikulttuurisuutta. Niille, jotka eivät pääse kirjastoon paikanpäälle, kirjastot tarjoavat kotipalveluita. Myös lukemisesteisille kirjastot tarjoavat upeita palveluja. Kirjasto on julkinen tila, jonne mennessä keneltäkään ei kysytä syytä tai pääsylippua. Taajamien ulkopuolelle kirjastopalveluja vie kirjastoautot – kerrassaan upeaa palvelua!

Maailman paras mummola!

Äijillä on maailman paras Mummola!

Suosikkileluja Mummolassa ovat porsaat. Äijät ovat opettaneet ne käyttämään julkista liikennettä.

Mummon kanssa on kiva pelata jättipallolla…

…ja kokata kaikenlaista hyvää.

Pienemmän äijän toimenkuvaan Mummolassa kuluu kärpästen metsästys.

Mummolassa voi poimia marjoja ja omenoita…

…ja kastella kukkia – joskus vähän muutakin.

Mummolassa on mukavia leikkipaikkoja…

…ja siellä voi tehdä kaikenlaista kivaa, mm. poraushommia.

Mummolassa on myös hyvät huoltotilat mopolle.

Välillä käydään tietysti tarkistamassa tilukset…

…sitten pääseekin jo klapihommiin.

Touhukkaan päivän jälkeen on vuorossa vielä saunan lämmitys…

…ja saunan jälkeen yleensä herkutellaan.

Ja aina kun väsyttää, Mummon kanssa voi pötkötellä.

Mikä on parasta Äijäpelissä? – vol. 2

Ensimmäisessä ”Mikä on parasta Äijäpelissä?” kirjoituksessa keskityimme äijien perustarpeisiin: nukkumiseen ja syömiseen. Olemme kuitenkin huomanneet, että maailmassa on vaikka kuinka paljon muitakin erittäin mukavia asioita.  Siksi päätimme tehdä iloksenne listauksen myös niistä.

”Mopo” on ollut ehdottomasti paras hankinta tälle kesälle. Hauskuutta ja kilometrejä sillä on kertynyt tänä kesänä melkoisesti.

Ulkoleikit on muutenkin kivoja.

Hiihto on mitä parhain kesälaji. Kuvassa Iivo yrittää karistaa Pärmäkoskea ja Kerttu Niskasta perästään.

Joka päivä pitää saada annos jääkiekkoa.

Äijien jalkapallojoukkueen nimi on ”Pyykkipojat”.

Kulttuuriin panostaminen kannattaa aina.

Matkailu avartaa ja eväät piristää.

Leikkiminen ja peuhaaminen on ihan parasta.

Autot on parhaita leluja.

Myös kaupassa autot ovat parhaita.

Ruoanlaitto on mukavaa.

Ruoanlaidossa olemme kehittyneet niin, että panostamme jo visuaaliseen ulkonäköön. Tämän annoksen nimi on ”Puolukkapolku”.

Ja tietysti jätskiä jälkkäriksi!