Äijät kohtasivat kaltaisensa

Päivänä eräänä äijät keskustelivat aamiaspöydässä siitä, voisiko leijonat ja tiikerit asua kerrostalossa. Siitä se ajatus sitten lähti: äijät päättivät lähteä katsomaan mistä niitä isoja kissoja löytyy…

Samalla äijät opettelivat taas käyttämään pääkaupunkiseudun julkista liikennettä: ensin mentiin bussilla, sitten junalla…

 

…ja tällä kertaa päästiin vielä laivankin kyytiin!

Kun erään päivän seuraavana päivänä äijät matkustivat itään (kun länteen ei vieläkään oikein pitkälle pääse) vielä metrolla, niin julkinen liikenne alkaa olla jo hyvin hallussa.

 

Ennen eläinpuistoon menoa äijät tankkasivat hyvin, että jaksamisen kanssa ei tule ongelmia.

 

Ja kyllähän sitä sitten jaksettiinkin!

 

Ja löytyi niitä eläimiäkin. Mitä sitten tämän kirjoituksen otsikko tarkoittaa? Sen voi jokainen itse päätellä seuraavista kuvista.

 

Ensimmäisen viikon satoa

Ensimmäinen Äijäpelin viikko sujui yli odotusten! Äijillä oli hauskaa ja monet Äijäpelille asetetut tavoitteet edistyivät erinomaisesti.

Tärkein tavoitteista on tietenkin äijien yhteisen ajan lisääntyminen: isomman äijän vahva läsnäolo pienemmän äijän arjessa ja jakamattoman ajan antaminen hänelle.

Tavoitteena on myös vähentää pienemmän äijän ”turhia” itkuja ja kiukutteluja. Äijäpelin ajaksi luotu itkubarometri kertoo tämänkin tavoitteen toteutuneen erinomaisesti heti ensimmäisellä viikolla: yksi täysin itkuton päivä ja enimmilläänkin vain kaksi itkua päivässä (vaikka mukaan lasketaan myös muut kuin ”turhat” itkut). Tässä yhteydessä on tosin todettava, että kaikki Äijäpelin tilastot kattavat vain äijien kahdenkeskisen ajan.

Pissa- ja kakkavahingoista pyritään myös eroon Äijäpelin aikana. Odotukset ylittävä tulos ensimmäisellä viikolla oli, että vahinkoja ei tullut ainuttakaan. Toivottavasti tämä jatkuu Äijäpelin loppuun saakka.

Yksi konkreettinen tavoite on pärjätä ruanlaittoon ja muuhun kodin hoitoon liittyvissä asioissa. Niistä ehkä ei tule niin paljon kirjoiteltua, mutta tässä pari todistetta, että äijät ovat myös siivoilleet ja laittaneet ruokaa yhdessä.

 

Ja hyvää oli!

Yksi tavoitteista on pääkaupunkiseudun julkisen liikenteen parempi osaaminen ja sen monipuolinen käyttö. Sitä harjoiteltiinkin heti ensimmäisellä viikolla.

Isommalla äijällä on myös henkilökohtaisia tavoitteita, mm. painon pudottaminen ½ kiloa/viikko – se ei ole toteutunut alkuunkaan… Paremmin on lähtenyt käyntiin tavoite hampaiden paremmasta hoidosta heti Äijäpelin ensimmäisenä päivänä tapahtuneen syyhygienistilla käynnin jälkeen.

Yksi tavoitteista on tietenkin myös näiden viikkojen tapahtumien kirjaaminen muistiin. Voipi olla, että kumpikaan äijistä ei muuten muista niistä mitään muutaman vuoden (päivän?) kuluttua. Näiden kirjoitusten tyyliä haetaan edelleen ja se onkin muuttunut jo melko paljon. Julkaisuvälineeksi valikoitui nyt käytetty ohjelmisto, koska tavoitteena on oppia myös sen sielunelämää paremmin. Sille on isommalla äijällä käyttöä myös Äijäpelin jälkeen.

Äijäpeli muuttui mediapeliksi

Tänään se sitten tapahtui: äijät valtasivat TV-ruudun YLEn aamu-uutisissa!

Kaikki alkoi viattomasti siitä, kun äijät aikansa kuluksi päättivät lähteä bussimatkalle. Lehdestä he olivat huomanneet, että pääministeri tarjoaa lättyjä Espoossa. Pitihän niitä lähteä maistamaan.

Siispä reput selkään ja menoksi. Bussissa oli jännää, kun se kaasutti ja jarrutti vuoronperään niin, että äijät eivät tahtoneet penkeissään pysyä.

Kiitos, herra pääministeri – sekä lätyistä että media-ajasta!

https://areena.yle.fi/1-4206239?autoplay=true
(äijien osuus alkaa noin 45 sekunnin kohdalla)

Ensimmäinen päivä

14.8.2017 oli ensimmäinen virallinen Äijäpeli-päivä, kun perheen äidin työt alkoi ja äijät jäivät oman onnensa nojaan. Päivä sujui pääpiirteittän lyhyesti kerrottuna melko tarkalleen näin.

0:06
Lentokone Arlandasta laskeutuu Helsinki-Vantaan lentokentälle ja isompi äijä kotiutuu viimeiseltä lomamatkaltaan ennen Äijäpeliä. Perheen äiti on vastassa kentällä, vaikka hänen omat työnsä alkavat aikaisin aamulla. Pienempi äijä nukkuu kotona. Isompi äijä ehtii nukkumaan suurinpiirtein klo 1:31.

7:57
Äijät heräävät. Perheen äiti on lähtenyt töihinsä jo ajat sitten. Pienemmällä äijällä ottaa alku koville ja päivä alkaa itkulla, joka kuitenkin pian unohtuu, kun äijät alkavat ihastella ahman kuvaa, jonka isompi äijä on saalistanut edellisenä viikonloppuna Tukholmassa.

8:01
Aamutoimet: vessan kautta suihkuun. Pienempi äijä suihkuttelee noin 17 minuuttia. Taitaa olla hauskaa puuhaa. Sen jälkeen pestään vielä hampaat ja pukeudutaan.

8:28
Aamupuurolle. Riisipuuro löytyi tällä kertaa valmiina jääkaapista. Aamiaisen nauttiminen kestää äijillä melko tarkalleen 38 minuuttia. Sen aikana ihmetellään mikä kuva paljastuu lautasen pohjalta ja keskustellaan mm. seuraavista mieltä askarruttavista asioista.

  • Kasvaminen: kun syö, kasvaa isoksi.
  • Myrsky: pienempi äijä kertoo viikonlopun kokemuksistaan.
  • Hiiret: tekevät reikiä.
  • Jalka: on kipeä ulkona kaatumisen seurauksena.
  • Naapurin pojat: kun ne riiteli ulkona, äiti komensi niitä hakiessaan ”mopoa” varastosta.

9:14
Seuraavaksi äijät päättävät alkaa pelaamaan jääkiekkoa. Se on aika rajua hommaa ja välillä paikalle tarvitaan poliisiakin. Pelaamista kestää hyvinkin 27 minuuttia.

9:42
Äijät päättävät sivistää itseään ja lukevat pari kirjaa. Siihen kuluu aikaa jotakuinkin tasan 37 minuuttia, jonka jälkeen on leikin ja telmimisen aika.

10:58
Äijät päättävät uskaltautua ulkomaailmaan. Vessan kautta pukeutumaan. Pienten lauluharjoitusten siivittämänä aikaa lähtöön kuluu suunnilleen 12 minuuttia. Ulkona mm. ”mopoillaan” (vaikea enää perässä pysyä, kuten tältä videolta näkyy: https://www.dropbox.com/sh/ojtyokfe496jzg5/AADy5jX9uK1BYkxtOwUErgFIa?dl=0) ja käydään asukaspuistossa pelaamassa jääkiekkoa. Matkalla puistoon tulee päivän toinen itku, kun pienempi äijä kaatuu pyörällä. Tästäkin koettelemuksesta äijät kuitenkin selviytyvät nopeasti.

12:37
Äijät kiirehtivät sisälle, kun isomman pitää ehtiä syyhygienistin käsittelyyn. Ulkovaatteiden riisumisen ja käsien pesun jälkeen on hetki, kutakuinkin 21 minuuttia, aikaa leikkiä ennen ruokapöytään asettumista.

13:00
Henkensä pitimiksi äijät ahmivat perheen äidin tekemää janssonin kiusausta. Siihen kuluu aikaa noin 37 minuuttia, jonka jälkeen pienempi äijä jää pihaan leikkimään naapurien kanssa ja isompi polkaisee itsensä hammaslääkäriin.

14:47
Perheen äidiltä tulee vapauttava tieto, että hän on kotiutunut. Äijät selvisivät hengissä ensimmäisen päivän koettelemuksestaan.

Päivän onnistumiset:

  • Vain kaksi lyhyttä itkua.
  • Ei pissa- tai kakkavahinkoja.
  • Ei TV:n tai muiden sähköisten laitteiden katsomista.
  • Lautaset tyhjiksi joka ruokailulla.

Pitkä ja hikinen taistelu

Tänään äijät taivalsivat pitkän ja hikisen matkan Espoosta Helsinkiin ja takaisin. Oheisessa kuvassa näkyy vain menomatka – sitä seuranneen ja sitäkin raskaamman paluumatkan äijät taistelivat urhoollisesti myös.

Äijät selvisivät tästäkin koettelemuksesta upeasti ja palkitsivat itsensä ravitsemalla itseään Helsingin Kauppatorilla.

Reppu ja reissuäijät

Viimeinen harjoitteluviikko alkoi äijäpelissä. Muutaman yhteisen lomaviikon jälkeen perheen äiti aloittaa työt ensi viikon alussa – ja äijien selviytymiskyky laitetaan todelliseen testiin!

Selviytymiseen on haettu jo eväitä hankkimalla uusi reppu, jonka avulla yritämme  selvitä armottomimmissakin olosuhteissa. Sitä testattiin jo yhden päivän verran, kun äijät jäivät selviytymään kahdestaan.

Testipakkauksemme sisältö näytti seuraavalta: vähän vaihtovaatteita, hieman syömistä ja juomista, aurinkolasit, ruokalappu sekä liinoja suun ja käsien pyyhkimiseen. Miten on: pärjääkö näillä tilanteessa kuin tilanteessa?

Suuntaviittoja

Äijät ovat pitkään taivaltaneet erossa toisistaan tiettömiä teitä. Olosuhteet ovat olleet niin karut, että ajoittain äijillä ei ole ollut edes nettiyhtyttä käytettävissään – kuvitelkaa!

Taivallettuaan itsensä uupumuksen hämärään, alkoi viimein löytyä suuntaviittoja, jotka ohjasivat isomman, vyötärönympärykseltään turhankin ison, äijän pienemmän äijän luo.

Ajoittain opasteet olivat niin moderneja, että eksyminen oli lähes mahdotonta. Tunnistatko missä on näin hyvät opasteet?